Otsi
Sulge

Otsi kodulehelt

Ei ole olemassa huonoa säätä…

…, on vain vääränlaista pukeutumista”, tietävät retkeilijät kertoa. Lähes samaa voisi sanoa terassimarkiiseista: ei ole olemassa huonoa säätä, puuttuvat vain terassimarkiisit.

ÄLÄ ANNA AURINGON, SATEEN JA TUULEN HÄIRITÄ ITSEÄSI!

TerassimarkiisitTerassimarkiisi on asia, jonka huomaat silloin, kun sitä ei ole. Niin kauan kuin puutarhaan katettua pöytää ei uhkaa sadekuuro, nurmikolla leikkivillä lapsilla ei ole vaaraa palaa liian ruskeiksi ja sinun lepolassesi kohdalla on miellyttävä varjo – tähän asti kaikki on hyvin.

Mutta kun yllättävä sää sekoittaa kaikki suunnitelmat, et osaa sanoakaan, mikset ole miettinyt terassimarkiisin hankintaa jo aikaisemmin.

Markiisi on hyvä vaihtoehto silloin, kun suunnittelet samaan paikkaan tulevaisuudessa perusteellisempaa, lasikattoista ja -seinäistä suojaa, mutta juuri nyt sellaiseen suunnitelmaan ei ole aikaa tai rahaa. Terassimarkiisit antavat myös hyvän mahdollisuuden testata, miten paljon pidät ulkona istumisesta ja kokkaamisesta ja mitä tulisi ottaa huomioon, kun joskus tulevaisuudessa päädyt talvipuutarhan perustamiseen.

YKSINKERTAINEN JA KESTÄVÄ

Terassimarkiisit on helppo asentaa, sillä ne voi kiinnittää joko seinään tai kattoon; tulee vain varmistua siitä, että pinta, johon markiisit kiinnitetään, on riittävän luja.

Markiisien rakenteena on kevyt ja kestävä jauhemaalattu alumiini, kangas puolestaan on vettä ja likaa hylkivä eikä se haalistu (100 % akryylikuitukangas, joka on kyllästetty fluorihiilellä ja teflonsuoja-aineella). Markiisikankaiden väri- ja kuviovalikoima on erittäin laaja, myös reunuksen voi valita oman maun mukaan. Kun markiiseja ei käytetä, ne pakataan metallikasettiin, joka suojaa kangasta kulumiselta.

Markiisien avaamiseen ja sulkemiseen käytetään erilaisia ohjausvälineitä: veivattava käsiohjaus tai sähköinen ohjaus, jota puolestaan ohjataan ajastimella, katkaisijalla tai kaukosäätimellä.

Markiiseja pidetään tarkoituksenmukaisempana valintana kuin puutarhatelttaa tai katosta, sillä näiden kokoaminen on suurempi työ, ne jäävät puutarhaan paikoilleen myös sateella ja tuulella ja siksi ne myös hajoavat nopeammin. Markiisit sen sijaan voi sulkea myös sisältä käsin, yhdellä napinpainalluksella.

Avaeksperttien valikoimassa on lukuisia markiiseja: terassieli nivelmarkiisit, yksinkertaiset eli ikkunamarkiisi, korimarkiisit, katto– ja talviajan markiisit sekä markisoletit eli rullakaihtimia muistuttavat markiisit. Tarkemmin voit tutustua valikoimaan http://www.avaeksperdid.fi/

Tagasi
Sulge

Tuotteet

Etkö löydä sopivaa tuotetta tai haluatko lisätietoa?

Pyydä tarjous